Piraattinuorten sivusto on tänään tammikuun 18. päivänä väliaikaisesti suljettu

Niin ovat suljettuna myös Reddit, englanninkielinen Wikipedia ja monta muuta sivustoa. Internet on globaali, ja osoitamme yhdessä mieltä kahta Yhdysvalloissa tekeillä olevaa lakihanketta vastaan:

Kuten tavallista, laitonta tiedostonjakoa vähentämään tarkoitetut lait ampuvat täysin kohteestaan ohi. Sen sijaan, että tehtäisiin jotain hyödyllistä, valtio laitetaan heikentämään kansalaisten oikeusturvaa joidenkin teollisuuden alojen intressien suojelemiseksi. Näiden kahden lain tullessa voimaan oikeudenhaltijan (tai väitetyn oikeudenhaltijan) kantelusta voidaan asettaa useita sanktioita tekijänoikeulla suojatun materiaalin laittomasta levityksestä: sivustoja voidaan poistaa hakukoneiden listauksista, maksupalvelut kuten PayPal ja Visa voidaan määrätä lopettamaan rahaliikenne palveluihin ja syytettyjen internetosoitteet voidaan poistaa kokonaan käytöstä. 

Syyttömyysolettama kärsii jälleen: tällaisissa tpaauksissa jää epäillyn vastuulle todistaa syyttömyytensä. Tämä uhka koskee sekä yksityishenkilöitä että yrityksiä, jotka joutuvat SOPAn ja PIPAn myötä turhiin ja kalliisiin oikeustaisteluihin. Keskustelupalstojen ylläpitäjien pitäisi valvoa tarkemmin, mitä käyttäjät kirjoittavat, ja helpompi ratkaisu pienelle palvelulle onkin sulkea koko sivusto tai ottaa kaiken varalta äärimmäisen tiukka, sananvapautta rajoittava kanta. Lainsäädäntö mahdollistaisi tahallisen kiusan- ja vahingonteon ilman oikeusprosessia. Epävarmuus siitä, kuinka suuressa vastuussa esimerkiksi user generated content -palvelun ylläpitäjä on, pienentää investointeja uusiin yrityksiin ja sisältöpalveluihin.

Meidät tavalliset netinkäyttäjät ja tiedostonjakajat myös rinnastetaan väärentäjiin ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen. SOPAa tukemassa on itsestäänselvien MPAA:n (Motion Picture Association of America) ja RIAA:n (Record Industry Association of America) lisäksi sellaisetkin yritykset kuten Dolce & Gabbana, Chanel, Adidas, Tiffany & Co. sekä Pfizer. Jälkimmäiset ovat huolissaan lähinnä siitä, että internetin kautta on mahdollista tilata ulkomailta väärennettyjä tuotteita, esimerkiksi vaatteita, lääkkeitä ja kosmetiikkaa. Siinä, missä tällä on yhtenevyyksiä kuluttajansuojan kanssa, on erittäin harhaanjohtavaa ajaa sekä kaupallisen, fyysisen piratismin että epäkaupallisen tiedostonjaon vähentämistä samoilla perusteilla. Nyt äänite- ja elokuvateollisuus pääsee vääristämään ja paisuttelemaan pitkän tukijalistansa avulla tiedostonjaon vaarallisuutta.

Miten tämä vaikuttaa Suomeen?

Suuri osa internetin infrastruktuurista ja palveluista on lähtöisin Yhdysvalloista ja näin sikäläisen lainsäädännön alaista.

  • Suomalaistenkin käyttämät .com- ja .org-päätteiset internetosoitteet voitaisiin SOPAn tullessa voimaan poistaa käytöstä ilman, että suomalainen asianomainen saisi tästä välttämättä edes tietää etukäteen.
  • Suomalaiset sivustot, joita ylläpidetään jenkkipalvelimilla voitaisiin poistaa käytöstä vaatimalla palveluntarjoajaa lopettamaan epäillyn avustaminen.
  • Yhdysvaltalaiset hakukoneet kuten Google, Yahoo ja Bing voitaisiin määrätä poistamaan näkyvistä tekijänoikeusrikkomuksesta epäillyt sivustot.

On lisäksi vain ajan kysymys, milloin kaikkien lobbareiden lobbari, amerikkalainen viihdeteollisuus, ajaa samaa paskaa lainsäädäntöä myös Euroopan unioniin ja sitä kautta Suomeen. Kun täällä asti lakeja päästään säätäämään, on siinä vaiheessa turha marista: ”Koska EU.” Oikea syyllinen löytyy Atlantin toiselta puolelta.

Governments that try to control the Internet are SOPAthetic

 

Lisätietoja antavat:

Joonas Mäkinen, varapuheenjohtaja
040 700 5190
joonas.makinen@piraattinuoret.fi

Lari Yltiö, puheenjohtaja
050 340 2144
lari.yltio@piraattinuoret.fi

Piraattinuoret on Piraattipuolueen nuorisojärjestö, joka on perustettu vuonna 2009. Olemme Suomen vapaamielisin ja arvoliberaalein poliittinen nuorisojärjestö, jonka tavoitteisiin kuuluu ihmisten kokonaisvaltaisen vapauden turvaaminen. Mielestämme jokainen tapa elää on aivan yhtä hyvä, kunhan toisten vastaavaa vapautta ei rajoiteta. Vastustamme jyrkästi valvontayhteiskuntaa ja sananvapauden rajoittamista.