10.3.2010

Poliittinen ohjelma

Piraattinuoret on Piraattipuolueen nuorisojärjestö. Olemme Suomen vapaamielisin ja arvoliberaalein poliittinen nuorisojärjestö, jonka tavoitteisiin kuuluu ihmisten kokonaisvaltaisen vapauden turvaaminen. Jokainen tapa elää on aivan yhtä hyvä, kunhan toisten vastaavaa vapautta ei rajoiteta. Vastustamme jyrkästi valvontayhteiskuntaa ja sananvapauden rajoittamista. Puolustamme kuluttajan oikeuksia verkossa sekä vaadimme tekijänoikeuksien ja patenttien suoja-aikojen lyhentämistä ja tekijänoikeuksien kohtuullistamista. Tekijänoikeuslakien ei pidä kriminalisoida tavallisten ihmisten päivittäisiä kulttuurin käyttötottumuksia. Piraattinuoret ei järjestönä edusta talouspoliittisesti vasemmistoa eikä oikeistoa. Piraattinuoret on osa kansainvälistä piraattiliikettä, johon kuuluu puolueita ja nuorisojärjestöjä useissa eri maissa.

Yksilönvapauksien vahvistaminen

Piraattinuoret haluaa vahvistaa yksilönvapauksia. Haluamme yhteiskunnan vapautuvan holhousmentaliteetista ja yksilönvapauksia rajoittavista laeista ja säädöksistä. Haluamme, että jokainen voi elää oman elämänsä kuten parhaaksi katsoo, kunhan suo muille vastaavan vapauden toimia valitsemallaan tavalla. Vastustamme jyrkästi valvontayhteiskuntaa kohti vievää kehitystä. Viestinnän ylenmääräinen valvonta ja rajoittaminen rikkoo yksityisyydensuojaa ja sananvapautta.

Sananvapaus

Piraattinuoret vastustaa voimakkaasti pyrkimyksiä rajoittaa sananvapautta yhteiskunnassa. Internetistä on muodostunut sananvapauden käyttämisen merkittävin työkalu. Kenenkään internet-yhteyttä ei pitäisi voida katkaista ilman oikeuden päätöstä eikä oikeuden päätökselläkään kevein perustein. Olemassaoleva lainsäädäntö tarjoaa vähintäänkin riittävän suojan kunnianloukkauksia ja yksityisyyden suojaa rikkovaa tiedonlevitystä vastaan. Herkistäkin yhteiskunnallisista kysymyksistä tulee voida esittää kärjekkäitä mielipiteitä sekä yksityisesti että julkisesti ilman pelkoa rangaistuksi tulemisesta.

Kulttuurin ja tiedon vapaus

Ilman ihmisten välistä kanssakäymistä ja ajatustenvaihtoa ei tapahdu kehitystä. Siksi Piraattinuorten mielestä tiedon tulisi kulkea vapaasti niin internetissä kuin sen ulkopuolellakin. Emme halua rajoittaa vertaisverkkojen käyttöä, sillä siitä on muodostunut erityisesti nuorille merkittävä tapa jakaa ja vastaanottaa tietoa. Tekijänoikeuslakien ei tulisi kriminalisoida suurinta osaa nuorista. Teosten epäkaupallisen käytön tulisi olla sallittua, sillä kulttuurin mahdollisimman vapaa leviäminen ei rajoita kulttuurin kehitystä. Päinvastoin: teosten epäkaupallinen hyödyntäminen luo lisää mahdollisuuksia levittää, kehittää ja luoda kulttuuria sekä nauttia ja maksaa siitä.

Tieteen ja teknologisen kehityksen vauhtia hidastaa nykyinen patentti- ja tekijänoikeusjärjestelmä, mikä korostuu erityisesti ohjelmisto- ja lääketeollisuudessa. Kannatamme tekijänoikeuksien ja patenttien lyhentämistä sekä puolustamme kuluttajan oikeuksia. Internet on hieno kanava jakaa tietoa ja hyödyntää tehokkaasti resursseja yliopistojen, yritysten ja yksityisten ihmisten kesken. Tällä hetkellä lainsäätäjät pyrkivät eri tahojen lobbauksen tuloksena rajoittamaan tiedonkulkua internetissä, mistä aiheutuu vakavaa haittaa ihmiskunnan kehitykselle. Ajamme patenttijärjestelmän asteittaista purkamista ja tekijänoikeuden suoja-ajan lyhentämistä 5–10 vuoteen teoksen julkaisusta. Ilman patenttijärjestelmän aiheuttamia rajoituksia pystyisimme luomaan parhaan mahdollisen ratkaisun nykyisiin ja tuleviin ihmiskuntaa koskeviin ongelmiin ja uhkiin, sekä vähentämään inhimillisiä kärsimyksiä niin teollistuneissa kuin kehitysmaissakin. Piraattinuoret uskoo, että tiedon ja kulttuurin mahdollisimman vapaa leviäminen turvaa parhaiten sekä olemassaolevan tiedon ja kulttuurin säilyttämisen, että yhteiskunnan henkisen ja materiaalisen tulevaisuuden.